Ensi viikolla kaikki muuttuu. Menen takaisin töihin perhevapailta, jotka kestivät vuoden ja 3,5 kuukautta. Tuntuu käsittämättömältä, että niin kaukaiselta tuntunut hetki onkin nyt käsillä! Olen samaan aikaan iloinen, jännittynyt ja haikea.
Toisin kuin monet uumoilivat, olen viihtynyt kotona mainiosti. Ennen lasta elin aktiivista elämää, johon kuului paljon juhlia, menoja ja matkustelua sekä työn puolesta että siviilissä. Monet varmaan ajattelivat, että muutos kotiäidiksi on liian suuri. Mutta ei, olen nauttinut täysin rinnoin tästä uudenlaisesta elämänvaiheesta. Töiden unohtaminen hetkeksi ja elämän keskipisteen siirtyminen lapseen on tehnyt pelkästään hyvää.
Varmasti osansa on ollut sillä, että lapsemme on terve, iloinen ja reipas. Hänen kanssaan on ollut helppoa elää aktiivista elämää alusta asti. Lapsen saaminen ei ole sitonut minua kotiin tai kaventanut elämänalaani radikaalisti. Totta kai jotkut asiat ovat muuttuneet tai vähentyneet, mutta samalla on tullut paljon uusia kiinnostavia juttuja.
Olen iloinen ja onnellinen, että olen voinut olla näinkin pitkän ajan kotona esikoisemme kanssa. Vasta aivan hoitovapaan loppuvaiheessa olen alkanut todella kaivata töitä. Ikävöin toimituksen energiaa, keskusteluja työkavereiden kanssa ja yllätyksellisiä työpäiviä. On mukavaa päästä jälleen haastamaan itsensä ja toteuttamaan ideoita.
Poika jää loppuvuodeksi isänsä hoitoon, joten päiväkodin aloittamista ei tarvitse jännittää tähän samaan syssyyn. Onneksi, sillä ihan pelkkä töihinpaluu jännittää tarpeeksi! Osaanko enää mitään? Olenko aluksi aivan poikki? Muistaako kukaan työkuvioissa enää minua? Miltä tuntuu, kun onkin kahdeksan tuntia joka päivä pois lapsen luota? Samalla kuitenkin olen paluusta niin iloinen, että hymyilyttää.
Hauskaa on, että eräs hyvä ystäväni jäi äitiysvapaalle pari viikkoa sitten. Meillä on vähän niin kuin läpsystä vaihto meidän ystäväporukan äitiyslomailijan roolissa. Hän kyläili meillä hakemassa lainaan turvakaukalon, jolle meillä ei ole enää pitkää aikaan ollut käyttöä. Oli ihana ilta, jonka aikana puhuttiin paitsi synnytyksistä ja lasten ruutuajasta, myös matkustelusta, juhlimisesta ja asuntokaupoista.
Iltateen kanssa söimme dallaspullia, joita tein päivällä elämäni ensimmäistä kertaa. Käytin Kinuskikissan reseptiä sekä pullataikinaan että dallaspullien täytteeseen. En ole koskaan löytänyt yhtä hyvää pullataikinan reseptiä! Tämä oli tosi helppo ja toimiva. Lisäsin jauhoja kyllä aika runsaastikin enemmän kuin ohjeessa, sillä käytin taikinaan vahingossa kokonaisen munan puolikkaan sijasta. Jauhoja ei kuitenkaan tullut liikaa, sillä taikina pysyi pehmeänä myös paistettaessa. Pullista tuli muhevia, pehmeitä ja sopivasti kardemummaisia.
Kinuskikissan ohjeesta löysin myös loistavan vinkin pullataikinan kohottamiseen: laita liinalle peitetty kulho mikroon kohoamaan! Mikroa ei siis laiteta päälle, vaan se toimii vain sopivana suljettuna ja lämpimänä tilana.
Olen syönyt elämässäni aika sairaan ison määrän dallaspullia, mikä johtuu menneisyydestäni kahvilantätinä. Nuoruuden kesinä kesätyöpaikoista sai illalla ottaa vanhentuneet leipomukset mukaan (ellei mieluummin vain heittänyt niitä roskiin). Oli paljon kesäiltoja, joina pyöräilin töistä kotiin dallaspullapussin kanssa ja tapasin ystäväni. Sitten mutustelimme pullia, joimme maitoa ja puhuimme elämästä. Se oli alle parikymppisen huoletonta elämää, jolloin kolme päivittäistä dallaspullaakaan eivät näkyneet vyötäröllä yhtään mitenkään.
Nykyisin, varsinkin tällaisina ”karistan yhä vauvakiloja” -aikoina, dallaspullien syöminen rajoittuu tiukasti yhteen per päivä. Mutta ai että siitä yhdestä pullasta osaakin sitten nauttia! Nämä dallaspullat olivat niin hyviä, että ansaitsevat osansa kotiäitiajan lopettajaisissa.
Taikina:
100 g voita
2,5 dl täysmaitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
0,5 rkl vaniljasokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
0,5 munaa
n. 7,5 dl vehnäjauhoja
Täyte:
100 g voita
1 ps (noin 63 g) vaniljakastikeaineksia
½ dl sokeria
200 g vaniljarahkaa
1 muna
¾ dl mantelirouhetta
Päälle:
1 muna
mantelirouhetta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti