Kaikki alkoi ristiäisistä

Kun poikamme syntymästä oli kulunut hieman alle kaksi kuukautta, oli kummit ja lähisukulaiset kutsuttu mieheni vanhempien luokse lapsen ristiäisiin.

Sinisistä suklaanapeista sulatetut, bodynmuotoiset tikkarit syntyivät hetken mielijohtesta.

Jo odotusaikana olin selaillut upeiden ristiäiskakkujen kuvia ja päättänyt, että tilaamme pojalle sellaisen leipomosta. Sen homman olinkin hoitanut jo kuukausi sitten. Vaaleansininen kakku, jota koristivat pikkuruiset beiget tennarit ja kakun laitaa ylöspäin kipuava suloinen nallekarhu, oli tulossa helsinkiläisestä konditoriasta. Lapsen kaikki kolme nimeä tulivat kakun päälle rakennuspalikkaa muistuttavilla sokerimassakuutioilla kirjoitettuna. Täällä kyseisen leipomon sivuilla on kuva vastaavasta kakusta (kyseessä on leipomon mallikakku, tuo ei ole meidän poikamme nimi ;))

Muita tarjoiluja aloinkin miettiä sitten vasta edellisellä viikolla. Suolaisten osuus oli helppo, sillä päätimme tarjota alkuiltaan ajoittuneissa juhlissa vain karjalanpiirakoita ja munavoita, sillä vieraat olisivat kuitenkin siihen mennessä jo nauttineet lounaan. Piirakat lupasi hoitaa appivanhempieni vanha ystävä ja luottoemäntä, joka on hoitanut jo lukuisien heillä järjestettyjen juhlien tarjoilun.

Mutta mitä muuta? Olin nähnyt upeita, vaaleansinisiä ja runsaasti koristeltuja pipareita jossakin netin uumenissa. Tunnin tiiviin googlailun jälkeen olin tehnyt 60 euron tilauksen leivontatarvikkeita myyvään nettikauppaan ja päättänyt tehdä paitsi pipareita, myös cupcakeja. Piparit jännittivät, cupccaket ei. Kuppikakkuja olin tehnyt aiemminkin usein ja vaihtelevilla ohjeilla, sen sijaan piparien koristelusta aiempi kokemukseni oli about nolla. En ollut koskaan aiemmin kuullutkaan termiä "pikeeri".

Vaaleansinistä ja valkoista pikeeriä, helmiä, tähtiä, tuttipullon ja pienen jalan muotoiset piparimuotit...

Ristiäisviikolla keittiössäni riitti tohinaa neljänä eri päivänä, kun valmistin 68 piparia ja 38 kuppikakkua. Elintarvikevärien käyttö tuli tutuksi (pisara sinistä on tarpeeksi, ellet halua kuorrutteen muistuttavan myrkkyä!) ja muffinsivuokien surkeus todistetuksi (vaikka laitat kaksi tavallista vuokaa päällekkäin, ne löpsähtävät silti!). Ensimmäinen erä piparitaikinaa oli aivan liian löysää, vaikka noudatin ohjetta. Toisen satsin osasin sitten jo soveltaa sopivaksi. Vaikka pieniä vastoinkäymisiä oli, ei leivontaprojekti useampaan osaan jaettuna osoittautunut mitenkään liian rankaksi. Päinvastoin, nautin joka hetkestä. Etenkin koristelu oli huippumukavaa, luovaa ja suorastaan terapeutttista näpertelyä!

Poikamme teki sitterissä istumisen uusia päiväennätyksiä, kun seurasi lähietäisyydeltä äitinsä ponnisteluja. Aivan kuin hän olisi tiennyt, että nyt on kyse hänen juhliensa onnistumisesta!

Kuppikakkutehtaalta, päivää!

Ihmeellistä kyllä, olin lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Pojan ristiäisten kahvipöytä oli suloisen vaaleansininen. Tarjoiluja oli vain muutamaa eri laatua, koska olen aina pitänyt sitä tyylikkäämpänä kuin hirvittävää kirjoa erilaisia toisiinsa sopimattomia lajikkeita. Leivonnaiset synnyttivät ihastuneita kommentteja, mikä sai tietysti tuoreen äidin yhtä iloiseksi kuin juhlien sankarin hyvä käytös kastamisen aikana.

Poikamme ensimmäiset juhlat ovat onnistuneesti takana.

Koska tapanani on innostua asioista nopeasti ja liikaa, hurahdin tästä niin, että päätin toteuttaa leipomiseen liittyen jonkin projektin. Se projekti on tämä blogi: aion leipoa pojan kanssa kotona ollessani kerran viikossa jotain ja raportoida tulokset täällä. Vauvavuodesta tulee myös kakku-, pulla- ja piirakkavuosi. Keittiössäni on pian paitsi maailman ihanin ja hymyileväisin bebe, myös herkullisia leivoksia.