Sano se piparilla

VIIKKO 11

Tämän seurueen joulunvietto on edennyt Joensuusta Espoon kautta Leville.

Joulun tunnelmaan pääseminen oli Joensuussa helpompaa kuin Etelä-Suomessa, sillä lunta riitti. Pikkuinen pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan pulkkaa ja nauttimaan nuotiotulesta kodalla. Aatonaattona ehdimme ulkoilun ja saunomisen lisäksi myös ahertamaan keittiössä. Ja mitäs muutakaan siellä olisi syntynyt kuin pipareita.

Aiemmin joulukuussa koristelin lumihiutalepipareita vaaleansinisellä ja hopeapalleroilla, nyt väreiksi valittiin vihreä ja punainen. Ensin oli tarkoitus tehdä perinteisiä jouluvärejä, tumman vihreää ja kirkkaan punaista, mutta päädyinkin tekemään hailakampaa punaista ja vihreää.

Koristeltavana oli kuuseen ripustettavia isoja sydämiä, ukkeleita, tähtiä ja pilviä.

Tulihan sitä taas väkerrettyä! Tuntuu, että kerta kerralta pikeerin paksuuden arvioiminen onnistuu paremmin. Varsinkin valkoisen pikeerin, jolla on tarkoitus kirjoittaa, pitää olla juuri oikean paksuista, että se tulee ulos 1-koon tyllasta, mutta ei leviä liikaa kirjoitettaessa.

Innostuin tekemään lahjaksi nimikoituja kuusenkoristepipareita, ja myös vauva sai oman "Baby's First Christmas 2016" -piparin.

Tallinnalaisen lumiukon matka suklaakasan keskelle

VIIKKO 10

Lumiukko matkasi Tallinnasta Espooseen.

Muutama viikko sitten veimme vauvamme ensimmäistä kertaa ulkomaille. Poika pääsi kolmen kuukauden ikäisenä niinkin eksoottiseen etelänkohteeseen kuin Tallinnaan! Olen aina rakastanut Tallinnan joulutorin tunnelmaa, joten sinne suuntasimme tälläkin kertaa.

Nyt joulukuusia ja -koristeita ihasteli kanssamme ensimmäistä kertaa pieni tuhisija, joka käyttäytyi koko päivän ajan kuin enkeli. Pojan kanssa on itse asiassa hyvin helppoa olla liikenteessä, koska silloin ympärillä riittää katseltavaa ja ihmeteltävää. Kotona poika kyllästyy sylissä istumiseen nopeasti, mutta jos ympärillä on paljon ihmisiä ja tapahtumia, hän jaksaa olla paikallaan vaikka kuinka kauan.

Kaksi tupsupäätä Tallinnan joulutorilla.

Katseltavaa riitti reissupäivän aikana niin laivalla, tallinnalaisessa ravintolassa kuin torillakin. Poika jaksoi olla hereillä ihmettelemässä aina kunnon tovin, ja sen jälkeen maistuivat taas pitkät unet vaunuissa. Hän ei tainnut itkeä koko päivänä kertaakaan, vaikka olimme liikenteessä aamuseitsemästä iltakymmeneen.

Pikkumiehen reissuveri punnitaan toden teolla, kun lähdemme uutenavuotena kahdeksi viikoksi Lappiin ja tammikuun lopussa viideksi viikoksi Thaimaahan. Kaikesta tähän astisesta olen kuitenkin päätellyt, että meillä ei ole matkustelun suhteen mitään ongelmaa. Poika on lungi kaveri, jolle on aivan sama, nukkuuko hän kotona, kylässä vai kulkuvälineessä.

Veikeä kakunkoriste oli pakko saada mukaan. Onneksi hintaa oli vain muutama euro.

Tallinnasta mukanamme Suomeen tuli pienen pieni marsipaanilumiukko. Minun oli pakko saada ostaa torilta jotain jouluista, mutta muuta tarpeellista en oikein keksinyt. Lumiukosta tiesin heti, että se sopisi mitä mainioimmin jouluisen kakun koristeeksi.

Lauantaiaamuna päädyin viimein keittiöön sillä ajatuksella, että leipaisisin jouluisen kakun viemisiksi ystävillemme. Olin törmännyt aiemmin Bailey's-kakkuresepteihin ja innostunut. Olen aina jotenkin yhdistänyt Bailey's-kermaliköörin jouluun (ikinä muulloin ei tulisi mieleenkään juoda kotona minkään sortin likööriä, mutta jouluaterian jälkeiseen hetkeen Bailey's ehdottomasti kuuluu).

Harmikseni suurin osa kermalikööriresepteistä oli kuitenkin juustokakkuja, ja juustokakut taas vaativat vähintään neljän tunnin hyytymisajan. Sellainen ei olisi ehtinyt valmiiksi siihen, kun olimme lähdössä ystävillemme.

Tökkäyskakusta tuli hyvin mehevä, sillä kinuskia lisättiin niin sisälle kuin päällekin.

Sitten muistin puhelimeen aiemmin viikolla tallentamani reseptin trendikkäästä tökkäyskakusta. Vilkaisin reseptiä tarkemmin, ja kakku vaikutti täysosumalta! Minulta löytyi vieläpä melkein kaikki ainekset suoraan kotoa. Sain tehtyä kakkupohjan uuniin ja kipaistua sitten vispikermaa ja tummaa suklaata lähikaupasta, kaikki muu minulta löytyikin.

Tökkäyskakku-nimitys tulee siitä, että kakkuun tökitään reikiä, jotka täytetään jollakin herkulla, tässä tapauksessa suolaisella kanelikinuskilla. Lisäsin keittovaiheessa kinuskiin erityisen paljon suolaa, jolloin sain siihen vielä selvemmin rakastamani makeansuolaisen maun.

Suklaassa ei säästellä, koska on joulu!

Paras vaihe kakun teossa on tietenkin koristelu. Aluksi levitin kakun päälle suklaakuorrutteen ja piparimuruja. En ole oikeastaan aiemmin kokeillut nykyistä överikoristelutrendiä, joten nyt ladoin lumiukon ympärille suklaata sydämeni kyllyydestä. Viimeisen silauksen kakun koristelu sai lopusta kanelikinuskista.

Lopputulos oli mehevä ja muheva. Kinuskilla täytetyt tökkäysreiät tekivät sen, että kakun sisus oli kosteaa ja suussasulavaa. Aion ehdottomasti kokeilla muitakin tökkäyskakkureseptejä.

Suklaatökkäyskakku kanelikinuskilla -resepti löytyy kokonaisuudessaan Kotivinkin sivuilta täältä.

Ainesosat:
150 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Kanelikinuski:
2 dl vispikermaa
2 dl fariinisokeria
1 tl kanelia
1/4 tl suolaa

Kuorrutus:
50 g tummaa suklaata
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl tomusokeria

Koristelu:
30 g suklaata (tai paljon enemmän, hih)
3-6 piparkakkua
kanelikinuskia

Lumihiutaleita jouluksi — ainakin pipareiden muodossa

VIIKKO 9

Lumista joulua!!!

Menneenä viikonloppuna ehdin ensimmäistä kertaa kuuntelemaan joululauluja ja muutenkin vähän fiilistelemään joulua. Tähän asti syksy on mennyt todella nopeasti, enkä ole edes tajunnut, että joulu on niin lähellä. Mutta nyt on juotu glögiä, keitetty riisipuuroa, pidetty tonttulakkia, ostettu joululahjoja ja ennen kaikkea koristeltu pipareita.

Ostin kaksi uutta piparkakkumuottia pari viikkoa sitten, kun Espoossa vieraillut äitini halusi käydä suosimassani leivonta- ja juhlatarvikekaupassa. Hänellä oli piparitalkoot mielessään, ja samalla ostin itselleni kauniit lumihiutalemuotit. Arvasin kyllä, että ne eivät ole muodoltaan helpoimmasta päästä.

Keittiömme muuttui lauantaina hetkeksi piparitehtaaksi.

Isomman lumihiutaleen sakarat ovat siinä määrin kapeat, että muotoon leikatun piparin saaminen pöydältä pellille ei ollut ihan helppoa. Heti, kun taikinasta tuli liian lämmintä, leipomisesta tuli ongelmallista. Paksumpia pipareita olisi ollut ehkä vähän helpompi tehdä, mutta halusin pitää piparkakut suhteellisen ohuina.

Pienempi lumihiutale oli malliltaan helpompi. Lumihiutaleiden lisäksi päätin tehdä vain isoja ja pieniä sydänpipareita. Käytin valmistaikinaa, sillä leipomisinnostukseni ei vielä aivan riitä siihen, että olisin nähnyt piparitaikinan tekemisen vaivan itse. Pipareissa kun on tärkeintä koristelu, ei itse taikina :)! Muistaakseni olen tehnyt piparitaikinaa itse vain kerran, kotitaloustunnilla yläasteella.

Piparitaikinan poimin suoraan pakastealtaasta.

Koristelin lumihiutaleet vaaleansinisellä pikeerillä, hopeapalloilla, hopeakiteillä ja lumitähden muotoisilla koristerakeilla. Niistä ei ehkä tullut aivan niin upeita, kuin olin kuvitellut, mutta ainakin virkistävän erilaisia verrattuna tavallisiin joulupossupipareihin. Osa pipareista menee lahjaksi, osan syömme itse.

Pipareista saa kivan itsetehdyn joululahjan tai -tuliaisen pakkaamalla ne kauniiseen laatikkoon.

On iso mahdollisuus, että joulu on tänä vuonna Etelä-Suomessa musta. Nyt meillä sentään on edes vähän lumihiutaleita, pipareiden muodossa. Tosin jouluaaton vietämme Joensuussa, missä on lumitakuu. Mustan joulun uhka leijuu ainoastaan joulupäivän yllä, sillä jo tapaninpäivänä lennämme Leville, missä saamme takuuvarmasti nauttia lumesta, pakkasesta, pulkkailusta, laskettelusta ja hiihdosta parin viikon loman ajan.

Sydänpiparit saivat osakseen perinteisemmän koristelun. Olin unohtanut varata sopivia karkkeja tarkoitusta varten, joten käyttöön pääsi keittiön laatikosta löytynyt Tutti Frutti -karkkirasia. Etanoita ja sammakoita sydänpipareiden päällä, miksipä ei ;)!

Joulumieltä ystäville: ihania joulukortteja ja makoisia lumipalloja

VIIKKO 8

Olin päättänyt, että tänä jouluna en lähetä joulukortteja. Lähetysrumbaa kun on ollut jo vauvan ristiäiskutsujen ja kiitoskorttien kanssa. Poika sai syntymänsä jälkeen muistamisia niin paljon, että taisimme laittaa matkaan lähes 50 kiitoskorttia. Siinä mielessä tämä vuosi on ollut meille yhtä suurta joulua, kortteja ja paketteja on riittänyt. Se on ilahduttanut poikaa, äitiä ja isää suuresti. 

Monista yllätyslahjoista on tullut suuria suosikkeja. Esimerkiksi eräät mieheni sukulaiset, joita en ole itse edes koskaan nähnyt, lähettivät valkoisen nallehaalarin. Se on ollut koko syksyn ajan pojan pääasiallinen vaatekappale :) Eräiden ystävien tuoma soiva ja tähtikuvioita seinälle heijastava laite on nyt osa jokailtaista nukkumaanmenorituaalia. Jättikiitos vielä kaikille meitä muistaneille!

Joulukorttien lähettämisen suhteen mieleni muuttui, kun ihana, lahjakas ystäväni Tuuli toi Kotkasta tuliaisina itse suunnittelemiaan, merihenkisiä joulukortteja. Tuuli tekee Tandem Graphics -mainostoimistonsa kautta erilaisia graafikon ja välillä myös valokuvaajan töitä, mutta jonkun aikaa hän on kaiken muun ohessa julkaissut itse suunnittelemaansa, merihenkistä mallistoa.

Tuulin suunnittelemat puna-valko-siniset O-hoi-joulukortit ovat paitsi tyylikkäitä ja raikkaita, myös hauskoja ja oivaltavia. Meri Xmas ja Sea(son) Greetings saavat hymyn huulille ja sopivat tällaisen entisen merikaupunki-kotkalaisen, merta rakastavan ja veneilystä pitävän tyypin joulukorteiksi mainiosti. Näitä on pakko saada postiin!

Korttien ohella sain Tuulin suunnittelemat lautasliinat ja keittiöpyyhkeen. Jos et ole vielä keksinyt joululahjaa jollekin läheisellesi, Tuulin tuotteet (joita voi tilata täältä) ovat mainio idea! Tyylikkäiden tuotteiden ohella saat iloa siitä, että tuet suomalaista tuotantoa ja pienyrittäjää.

Itse aion ehdottomasti hankkia Suomessa tehtyjä lahjoja, mutta myös tehdä osan joulun muistamisista itse. Minun tapauksessani se ei tarkoita käsitöitä tai askarteluja (huonoin koskaan saamani numero koulussa oli käsitöistä), vaan leipomista tai joulukarkkien tekemistä.

Aloitin projektin tekemällä lumipalloa muistuttavia makeisia. Etsin sopivaa makeisohjetta jonkin aikaa, sillä moniin tarvitaan sokerilämpömittari, jollaista en omista. Kannattaisi ehkä hankkia se mittari, niin monet herkulliset toffeereseptit tulisivat mahdollisiksi!

Lumipallojen resepti oli karkkireseptiksi yksinkertainen. Erikoista oli se, että yksi ainesosa oli vaniljakastikepussin jauhe. Itselleni tämä jauheesta tehtävä vaniljakastike merkitsee lapsuuden täytekakkuja: äiti täytti ne aina vaniljakastikkeella ja banaanilla.

Resepti oli helppo ja palleroista tuli sieviä. 200 grammaa valkoskulaata kuorrutukseen oli vähän hintsu määrä, viimeisissä palleroissa kuorrutetta joutui säästelemään ja kaapimaan viimeisenkin tipan kulhon reunoilta. Suklaata voi siis hyvin sulattaa vähän enemmänkin.

Ohjeessa kehotetaan säilyttämään lumipallot jääkaapissa, mutta säilyvyydestä ei mainita mitään. Veikkaan kuitenkin, että tätä erää ei kannata aivan jouluun asti säästellä. Lumipalloja onkin siis luvassa ainakin sille ystäväperheelle, jonka luo olemme menossa yökylään tällä viikolla.

On se joulu vain ihana syy kertoa läheisille ja ystäville kortilla tai pienellä lahjalla, kuinka tärkeitä he ovat! Ehkä palaan ajatukseen kortittomasta joulusta sitten seuraavana vuonna…

Koko resepti löytyy Dansukkerin sivuilta täältä.

Ainekset:

200 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia

3 dl Dansukker Tomusokeria

5 1/2 dl kaurahiutaleita

1 1/2 dl vaniljakastikejauhetta

2–4 rkl kylmää vettä

200 g valkosuklaata

kookoshiutaleita

Muffinsseja Frozen-fanin syntymäpäiville

VIIKKO 7

Muffinssilähetys valmiina! 

Ystäväni tytär täytti viikonloppuna kuusi vuotta. Se on täysin käsittämätöntä, koska muistan kuin eilisen päivän sen, kun ystäväni yllätti kaikki juomalla juhannuksena alkoholitonta valkoviiniä. (Se maistui aivan järkyttävälle.)

Olin tuonut tuona juhannuksena ystävälleni mökkituliaisiksi pullon Terva-Leijonaa. Ojentaessani lahjaa hän kiitti kauniisti, mutta paljasti samaan hengenvetoon, että sen kumoaminen saisi odottaa.

Hopeapalleroita, helmiä, lumihiutalaleita, valkosuklaata ja tähtiä.

Nyt ystävälläni on kaksi lasta, ja minun vieressäni tuhisee reilun kolmen kuukauden ikäinen poika. Kuusi vuotta sitten moinen tuntui hyvin, hyvin kaukaiselta ajatukselta. Nyt hyvin kaukaiselta ajatukselta tuntuu se, että veisin jonkun mökille tuliaiseksi Terva-Leijonaa :D (Silloin meillä ilmeisesti todella oli tapana juoda sitä?!?!)

Ystäväni kysyi, voisinko leipoa jotakin lapsen sukulaissyntymäpäiville. Tyttö on suuri Frozen- ja Elsa-fani, kuten ilmeisesti lähes kaikki tuon ikäiset tytöt.

Vaaleansini-valkoiset muffinssit sopivat Frozen-teemaan varsinkin, kun lisäsin koristeeksi valkoisia helmiä ja lumihiutaleita.

Paljon onnea kuusivuotiaalle!

Marraskuu vaatii hiilareita - nyt syntyi helppoa lohtupullaa

VIIKKO 5

Pöydän täydeltä pullaa hieman erilaisessa muodossa.

Kuten jo blogia aloittaessani totesin, pelkään eniten pullan leipomista. Olen tehnyt korvapuusteja elämässäni pari-kolme kertaa, ja muistan, että ainakin kerran tuloksena oli kivikovia leipomuksia. Löysä taikina vaati mielestäni lisää jauhoja, ja vielä vähän lisää, ja vielä vähän lisää, että sain siitä mitään aikaiseksi. No, ei se sitten ollutkaan hyvä idea.

Vielä tällä viikolla en uskaltanut tarttua korvapuustihaasteeseen, mutta sen sijaan aloitin pullan leipomisen helpoimman kautta.

Meillä kyläili eilen kolmilapsinen ystäväperheemme Lohjalta. Ajattelin, että tarjolla olisi parempi olla sekä suolaista että makeaa, että koko poppoo saa vatsansa täyteen. Muistin, että olen taannoin tehnyt illallispöytään bostonleipää, joka onnistui hyvin. Siinä pullataikina leivotaan tutun bostonkakun muotoon, mutta sisään laitetaankin suolaista täytettä.

Bostonleivän täytettä voi soveltaa. Tässä pekonia, paprikaa ja sipulia.

Löysin bostonleivän ohjeen, mutta totesin, että sienien käyttäminen täytteenä ei tässä tilanteessa toimi. Mieheni saisi slaagin jo pelkästä käristettyjen herkkusienten hajusta, niin paljon hän sieniä vihaa. Vaihdoin sienet paprikaan, mikä sopi aivan hyvin pekonin kumppaniksi.

Makeaksi kaveriksi bostonleivälle valitsin mustikkanyhtöpullan. Siinä viehätti trendikäs ”nyhtö”-tarjoilu ja se, että kerralla syntyi iso satsi.

Sekä bostonleivän että mustikkanyhtöpullan taikinat olivat helppoja käsitellä ja sopivan sitkoisia.

Sekä bostonleivän että mustikkanyhtöpullan pullataikinat olivat erittäin helppoja valmistaa ja käsitellä. Molemmista tuli ohjetta seuraamaalla juuri sopivan löysiä ja astian reunoihin tarttumattomia. Ei tullut mieleenkään lisätä jauhoja :)

Bostonleivästä tuli hienon näköinen ja maukas. Tärkeintä oli leikata taikinapötkylä juuri oikean kokoisiin, noin 5 senttimetrin paloihin, että niistä sai väljästi aseteltuna irtopohjavuoan täyteen.

En vaivautunut tekemään mustikkapullan taikinalevyistä kovinkaan symmetrisiä.

Mustikkanyhtöpullan kokoaminen kolmesta ympyränmuotoisesta taikinalevystä oli mielenkiintoista. Lopputulos oli näyttävä ja valtavan suuri mustikkatähti. Sen sijaan maku ei ollut tässä pullassa mitenkään ihmeellinen. Niin kuin 8-vuotias vieraamme kiteytti: ”Tämä on vähän kuin taikinaa ja vähän mustikoita.”

Ensi kerralla varaan enemmän täytettä.

Ja lopputulos oli tähti!

Kuivaa pulla ei sentään ollut, mutta enemmän makua se olisi kaivannut. Seuraavalla kerralla lisäisin täytteiden määrää kahteen tuorejuustorasialliseen ja tuplaisin myös mustikoiden määrän. Ehkä sokeriakin voisi laittaa hieman lisää?

Vaikka meitä istui kahvipöydän ääressä neljä aikuista, kaksi kouluikäistä ja yksi taapero (minkä lisäksi ruoasta vielä mitään ymmärtämätön vauva istui babysitterissä), jäi leipomuksia vielä reilusti.

Bostonkakun suolainen versio eli bostonleipä on näyttävän näköinen leipomus. Sopii hyvin vaikkapa keiton kaveriksi.

Emme vaivaantuneetkaan lauantaina tekemään mitään varsinaista ruokaa, vaan luotimme bostonleipään ja nyhtöpullaan. Illalla vielä nautiskelimme sohvalla vieraiden tuomia glögiä ja pipareita, joten hiilihydraattien annostelu oli varsin tapissa. Mikäs siinä, lumien sulamisen jälkeinen marraskuu on pimeä ja ehdottomasti vaatii vähän lohtupullaa!

Nyhtöpullasta riittää tarjottavaa vaikka kokonaiselle talkooporukalle.

Sekä bostonleivän että mustikkanyhtöpullan ohjeet ovat Valion sivuilta. Leipä löytyy täältä, ja nyhtöpulla täältä.

Bostonleipä

1/2 pakettia hiivaa

1 prk Valio Mustapekka-ruokakermaa

1/2 tl suolaa

1/2 rkl sokeria

1 rkl tomaattipyrettä

6 dl vehnäjauhoja

1/2 dl juoksevaa voita, esim. Oivariini

Täyte:

170 g pekonia

200 g herkkusieniä (korvasin paprikalla)

1 iso sipuli

100 g Viola-chilituorejuustoa

Mustikkanyhtöpulla

1/2 pakettia hiivaa

2,5 dl maitoa

1 muna

1 dl sokeria

1/2 tl suolaa

1 1/2 tl kardemummaa

8 dl vehnäjauhoja

75 g voita

Täyte:

200 g Viola-vaniljatuorejuustoa

100 g mustikkaa

Voiteluun:

munaa

Suolaisenmakea - rakastan sitä!

VIIKKO 4

Suolapähkinällä ja valkosuklaalla maustettuja cookieita, itselle ja lahjaksi.

Oli helteinen heinäkuu vuonna 2011, kun vietin lomaa ystäväni kanssa New Yorkissa. Yhtenä iltapäivänä kävelimme Brooklynissä ja poikkesimme pieneen herkkupuotiin. Ostin jättikokoisen jäätelötötterön, jonka mauksi valitsin ”saltwater toffee”.

Vesi nousee kielelleni vieläkin, kun muistelen kyseistä makuelämystä. Toffeen värinen jäätelö oli TODELLA suolaista ja TODELLA hyvää. Rakastan suolaisen ja makean liittoa, minkä oikeastaan tajusin kunnolla vasta tuolloin. Ah, antaisin paljon siitä, että saisin jälleen maistaa kyseistä jääteöä! Seuraavan New Yorkin matkani tein muutama vuosi sitten maaliskuussa, luihin ja ytimiin menevien kevätmyrskyjen keskellä. Ei tullut mieleenkään edes yrittää etsiä kyseistä jäätelöpuotia. Seuraavalla reissulla on varmaankin pakko!

Taikinan teossa ei pitkään nokka tuhissut.

Tuon makuelämyksen jälkeen Suomeenkin on tullut kaupoissa myytäviä valmisjäätelöitä, joissa on suolapähkinää tai jopa ”ripaus merisuolaa”. Ne kaikki ovat kuitenkin olleet pettymyksiä, sillä suolaisuutta on tuskin maistanut. Netistä löytyy onneksi ylen määrin reseptejä kotona tehtävään suolapähkinäjäätelöön. Kaikissa resepteissä ei edes tarvita jäätelökonetta. Voin vakuuttaa, etä tässä blogissa korvataan jollakin viikolla leipominen jäätelön tekemisellä :)

Suklaiden kanssa on sama juttu. Marabou möi joskus vuoden 2012 tienoilla Royal-suklaapatukan muotoista patukkaa, joka taisi olla vain merisuolalla maustettua maitosuklaata. Suola todellakin maistui siinä patukassa, ja se oli aivan taivaallista! Pettymys oli suuri, kun tuote katosi kauppojen hyllyiltä nopeasti.

Fazer myy tällä hetkellä makuyhdistelmää ”karamelliä, merisuolaa ja maitosuklaata”,  mutta sen suolaisuus jää kovin vaisuksi. Fazerin popcorn-suklaa on hyvä yritys ja pidän kyllä siitä, mutta ei sitä kovin suolaiseksi voi sanoa.

Nämä todellakin leviävät uunissa, joten taikinasta kannattaa muotoilla varsin pieniä pikkuleipiä ja asetella ne pellille harvakseltaan.

No mutta, tämä oli pohjustusta viikon reseptiin eli suolapähkinä-valkosuklaapikkuleipiin. Olin päättänyt tehdä pikkuleipiä, jotta voisin pakata niitä lahjaksi lauantaina 35-vuotispäiviään viettäneelle ystävälleni. Juhlia vietettiin Joensuussa, mistä olen viettänyt suurimman osan lapsuudestani ja nuoruudestani. Tulin tänne nyt pojan kanssa moikkaamaan mummua ja viettämään pitkää viikonloppua mieheni ollessa reissussa.

Innostuin suolapähkinäreseptistä heti Lisäksi plussaa oli reseptin yksinkertaisuus, sillä lauantaipäivään oli tällä kertaa mahdutettava paljon muutakin ohjelmaa kuin leipominen.

Prosessi sujui sutjakkaasti, tosin en muistanut, kuinka paljon tämän tyyppiset pikkuleivät oikein uunissa leviävätkään. Ihmettelin reseptin määräystä jakaa taikina 32 osaan. Itse taisin tehdä vain noin 22 keksiä. No, tuloksena olikin sitten jättikokoisia cookieita, mutta mikäpä siinä. Onneksi niistä ei sentään tullut niin suuria, että eivät olisi mahtuneet varaamaani lahjarasiaan. Pääasia on, että suolapähkinät todella maistuivat näissä mehevissä kekseissä.

Makoisaa syntymäpäivää Annelta Annalle!

Ja ne Annan syntymäpäivät, ne olivat ihanat. On valtava onni, että elämässä on yhä ystäviä, joiden kanssa on ala-asteen kolmannella luokalla tehnyt ”luokan ihanimmat pojat top 5” -listoja. Paljon onnea vielä maailman parhaalle Annalle!

Tässä suolapähkinävalkosuklaapikkuleipien resepti. Ohje kokonaisuudessaan löytyy K-marketin sivuilta täältä.

100 g suolapähkinöitä

100 g valkosuklaahippuja

125 g meijerivoita

2 dl sokeria

1 kananmuna

2,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vanilliinisokeria

Sydämellinen sunnuntai

Sunnuntai-iltapäivän suloiset kahvileivokset oli maustettu Marianne-rouheella.

VIIKKO 3

Olipa erikoinen viikko! Varmaan ensimmäinen pojan syntymän jälkeen, että saimme vieraita vasta sunnuntaina! Niinpä leipomishetkeni ajoittuikin vasta lauantai-iltaan, ja tuotosten koristelu jäi sunnuntaiaamuun.

Viikko oli muutenkin rauhallinen aina torstaihin saakka. Silloin karkasin päiväksi kaupungille viettämään vähän pidemmän pätkän omaa aikaa. Kiireetön käynti kuntosalilla saunoineen, ripsihuolto ja pitkän kaavan dinneri ystävän kanssa toivat jälleen kerran hirmuisen kasan energiaa. 

Kakkutaikinan teko ja paistaminen sujui nopeasti.

Lauantaina kävimme koko perheen kanssa Ski Expo -messuilla, ja vauva teki jälleen kerran kaiken helpoksi vetämällä sikeitä koko reissun ajan. Messujen jälkeen kipaisin lähikauppaan ja mietin, mitä leipoisin seuraavaa päivää varten. Päätin, että vuorossa voisi kakkujen jälkeen olla leivokset.

Sitten päätin, että voisin hieman söpöillä, sillä hämähäkeillä koristellun oranssi-mustan Halloween-huuman jälkeen olisi tarvetta jollekin suloiselle. Löysin Yhteishyvän sivuilta Marianne-leivosten ohjeen ja olin myyty. Sydämenmuotoiset leivokset voisivat olla nappivalinta romanttiisten päivällistreffien jälkiruoaksi, mutta päätin, että ne ovat ihan hyvä valinta myös sunnuntai-iltapäivän vieraskahvipöytään.

Vähän niin kuin karkkia!

Marianne-leivokset syntyivät tosi helposti, eikä tiskiäkään tullut paljon. Ohuen taikinapohjan paistoaika oli vain 8 minuuttia, joten leivokset sai alulle rivakasti.

Taikinalevyt ja täyte painuivat ja jähmettyivät yön yli parvekkeella.

Täytteen levittämisen jälkeen kakkupohja piti kelmuttaa ja nostaa kylmään painumaan niin, että sen päällä oli leikkuulauta. Itse vein kakkupohjan parvekkeelle ja annoin sen olla siellä seuraavaan aamuun, koska minulla ei ollut kiire. Paljon lyhyempikin aika riittää varmasti, sillä Marianne-täyte jähmettyi hyvin.

Pelkäsin vähän, miten homma toimii, mutta tavallinen sydänpiparkakkumuotti pelitti mainiosti.

Eniten minua jännitti se, onko sydänmuottini tarpeeksi iso tai syvä siihen, että kakusta saa leikattua nättejä leivoksia. Onneksi leikkaamisessa ei ollut mitään ongelmaa, sillä täyte oli hyvin jähmeää ja taikina kiinteää.

Ainoa ongelma oli se, että kakkua menee hukkaan todella paljon, sillä toisin kuin pipareita tehdessä, muottien ulkopuolelle jääneitä paloja ei voi enää hyödyntää. (Tai voihan ne toki syödä, mutta muoto on sen verran kaukana kauniista, että ne sopivat paremmin ahmittavaksi lusikalla piilossa keittiön nurkassa kuin vieraille tarjottavaksi.)

Lisäksi täytettä oli kaikesta yrityksestä huolimatta kakkulevyjen laidoilla vähemmän kuin keskellä, joten osasta sydämiä tuli toispuoleisia. Jos haluaisi, että sydämet ovat täysin tasaisia ja täytettä on joka kohdassa leivosta yhtä paljon, olisi kakkupohjasta pitänyt leikata reunat pois ennen palojen leikkaamista muotilla. Silloin leivoksia ei tosin syntyisin kovin montaa. Ohjeen mukaan resepti on seitsemälle leivokselle, mutta itselläni niitä syntyi kahdeksan. Luulen, että käyttämäni sydänmuotti oli hieman ohjeessa käytettyä pienempi.

Valmiita leivoksia katsellessa voisi melkein luulla, että niihin on uhrattu paljon enemmän aikaa, vaivaa ja myös aineksia.

Tarvittavat ainekset olivat aika yksinkertaiset, enkä joutunut ostamaan kaupasta montaakaan tuotetta.

Ja taas poika sai lahjuksia! Ihanat vieraamme olivat äskettäin tulleet Yhdysvaltain lomalta, ja tuomisina oli hurmaava Baby Gapin farkkuasu. Vaavi kiittää!

Olen kuullut, että jotkut pelkäävät liivatelehtien käyttöä tai pitävät sitä vaivalloisena, mutta omasta mielestäni liivatelehtireseptit ovat usein pikemminkin hyvin helppoja ja käteviä. Niin myös tämä.

Tässä käyttämäni resepti. Katso koko resepti Yhteishyvän sivuilta täältä. 

Taikina:

4 munaa

1 dl sokeria

0,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl perunajauhoja

0,5 dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

Täyte:

3 dl vispikermaa

1 dl tomusokeria

250 g mascarpone-juustoa

120 g Marianne-rouhetta

5 liivatelehteä

1 dl kuumaa maitoa

Koristeluun:

Marianne-rouhetta

Vadelmia

Vieraita riittää - ja niin myös porkkanakakkua

Kahvihetki vanhan ystävän kanssa oli täydellinen. Samoin porkkanakakku.

VIIKKO 2

Vauvapalstoilla ihmiset keskustelevat siitä, kuinka pian ja kuinka paljon he ovat jaksaneet ottaa synnytyksen jälkeen vieraita vastaan. Monet ovat sitä mieltä, että vieraat ”tuppasivat” heille, vaikka he olisivat mieluummin keskittyneet vauvaan oman perheensä kanssa.

Itsestäni oli ihanaa, että vieraita tuli kymmenkunta jo sairaalaan, ja kotiin saimme ensimmäiset kyläilijät heti kotiutumispäivänä. En kaivannut lepoa tai sykertymistä omaan perheeseen, päIn vastoin, oikein nautin vauvan esittelemisestä ja elämänmuutoksesta kekustelemisesta.

Onnekseni vieraita onkin riittänyt tasaiasena virtana jo 2,5 kuukautta. Se on vain ja ainoastaan hauskaa! Vauva on varsin vahva vetovoimatekijä, sillä monet ystävät ovat käyneet meillä ensimmäistä kertaa. Vieraiden saaminen kotiin on mukavaa myös siksi, että vauvan kanssa lähtemisessä on omat säätönsä. On kiva välillä saada seuraa ilman, että joutuu itse lähtemään minnekään!

Ensimmäisinä viikkoina vieraat eivät kylläkään saaneet kaupan pullapitkoa kummempia tarjoiluja. Tällä viikolla kuitenkin päädyin leipomaan, sillä meille oli tulossa kyläilemään peräti kaksi vanhaa ystävää, minkä lisäksi olin itse menossa vierailulle hiljattain äidiksi tulleen ystäväni luo.

Keskiviikkoaamuna, ennen ensimmäisen vieraan tuloa, päätin leipoa kokonaisen pellillisen porkkanakakkua. Siitä riittäisi tarjoiluiksi ja viemisiksi koko loppuviikon ajalle. Reseptin olin saanut edellisenä päivänä työkaveriltani, jolle mainitsin, että minua houkuttelisi leipoa porkkanakakkua, jota pidän jotenkin syksyisenä herkkuna.

Porkkanakakku on myös aina ollut yksi suosikkileivonnaisistani. Liittyisikö se siihen, että PORKKANAkakku ei kuulostaa 

lainkaan yhtä syntiseltä paheelta kuin vaikkapa SUKLAA- tai JUUSTOkakku…?

Työkaverini kertoi saaneensa ”maailman parhaan porkkanakakkureseptin” silloiselta työkaveriltaan vuosia sitten. Tämä taas oli saanut reseptin eräästä pienestä Turun saaristossa sijaitsevasta kahvilasta, jonka porkkanakakku suorastaan suli suussa. On aina mukavampi tarttua tällaiseen reseptiin, johon liittyy tarina, kuin sattumalta verkosta bongattuun. Siis iso kiitos työkamulle, joka reseptin minulle etsittyään innostui itsekin pyöräyttämään ohimennen saman kakun :)!

Raastaa, raastaa, jaksaa, jaksaa! Yhdeksän desiä porkkanaraastetta ja kaksi vertavuotavaa haavaa.

Resepti oli irtopohjavuokaa varten, joten kerroin määrät puolellatoista saadakseni taikinan riittämään pellilliseen. Porkkanaraastetta tarvittiin näin ollen peräti 9 desiä, missä riittikin käsin raastaessa ihan mukavasti hommaa. Haluaisin tietää, miten raastaminen onnistuu ilman, että sormiin tulee vähintään kaksi verta vuotavaa vekkiä? En selviydy koskaan hetkestäni raastinraudan kanssa ilman vaurioita.

Tomusokerin sijasta käytin kuorrutteessa valkosuklaata.

Porkkanaraasteen määrä tuntui suurelta, mutta lopputulokseen se vaikutti ainoastaan positiivisesti. Kakku oli todella mehevää ja sopivan kosteaa. Mieheni totesi, että pelkäsi kakun maistuvan porkkanalta, mutta ”sehän oli tosi hyvää”. Luultavasti porkkanakakun konsepti on hänelle vieras ja hän kuvitteli sen olevan jonkinlainen terveyskakku… No, sitähän tämä ei todellakaan ole. Varsinkaan, kun valitsin kakun kuorrutukseksi valkosuklaisen version.

Tein oman porkkanakakkuni uunissa pellillä saadakseni ison annoksen.

Pohjan täytyy antaa jäähtyä todella hyvin, ennen kuin levittää kuoruutteen.

Irtopohjavuoassa kakun paistoaika olisi ollut noin 70 minuuttia, mutta pellillinen kypsyi jo noin 45 minuutissa. Kaiken kaikkiaan porkkanakakku ei kylläkään ole kädenkäänteessä syntyvä leivonnainen. Porkkanoiden raastamiseen menee aikaa, ja paistamisen jälkeen ennen kuorrutuksen levittämistä täytyy odottaa kunnolla, että kakku jäähtyy. Kakku ei ollut mielestäni enää lainkaan lämmin, kun aloin kuorruuttaa sitä, mutta silti kuorrute suli hieman reunoilta.

Koristelin kakkuni mantelirouheella. Ohjeessa ehdotetaan kesäisempiä sitruunamelissaa ja kehäkukkia.

Porkkanakakkuni ehti valmiiksi juuri ennen ihanan vieraamme saapumista. Turussa nykyisin asuva lapsuuden- ja nuoruudenystäväni Joensuusta kehui kakkua kovasti, vaikka parhaimmillaan se oli varmasti vasta seuraavana päivänä, jolloin vein sitä tuliaisiksi. 

Kiitos ihanista lahjoista ystävälleni! Poika sai suloiset vaatteet ja äiti leipomistarvikkeita!

Saaristokahvilan porkkanakakku

4 munaa

6 dl porkkanaraastetta

2 dl öljyä

4,5 dl vehnäjauhoja

4,5 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl ruokasoodaa

1 tl kanelia

Vatkaa muna, porkkanaraaste ja öljy kuohkeaksi. Sekoita kuivat aineet ja lisää muiden aineksien joukkoon. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan, paista 175 asteessa uunin alaosassa 70 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kumoamista.

Kuorrute:

100g Philadelphia-juustoa

0,5 dl pehmeää voita

1,5 dl tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

(Vaihtehtoinen kuorrute, jota itse käytin:

200 grammaa sulatettua valkosuklaata

400 grammaa Philadelphiaa

ripaus sitruunamehua)

Vatkaa kuoruutteen ainekset ja kuorruta kakku. Koristele esimerkiksi sitruunamelissalla ja kehäkukilla.

Nam!